Hetken sykin, liekkisydän,
aurinkona maailman oman:
tunsin kauneuden kaipuun,
rakkauden rajattoman.
Kädet ahkerat paljon uurastaneet,
lepoon hiljaiseen ovat vaipuneet.
Sinä ansaitset kiitoksen kauneimmat,
ikilevon pyhän ja rauhaisan.
Niin väsyneenä lopun matkaasi kuljit,
uneen rauhaisaan nyt silmäsi suljit.
On hiljaisuus ja suru sanaton,
mutt’ tiedämme sun nyt hyvä olla on.
Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
Hän vie minut vihreille niityille,
hän johtaa minut vetten ääreen,
siellä saan levätä.
Soitteli tuuli meille jo kauan
suruviestiä hiljalleen.
Katseli aikaa Elämän Herra,
kutsui luokseen sairaan ja väsyneen.
Hän virvoittaa minun sieluni,
hän ohjaa minua oikeaa tietä
nimensä kunnian tähden.
Hiljennyt on sydän kallis,
sammunut on katse hyvä.
Lepää käsi apuun valmis,
meille jää vain suru syvä.
Ei syki enää sydän lämpöinen
on poissa rakas, läheinen.
Kuvasi kultaisen suljemme
kätköihin sydämen.
Nuku lapseni, särkynyt lapseni.
Jumala on antanut sinulle unen,
jota en voi karkoittaa.
Oli sulla sydän niin lämmin hellä,
oli siellä paikka meillä jokaisella.
Ilomme iloitsit, tukesi annoit,
oman taakkasi tyynesti kannoit.
Rakkautes’ muistot nyt lohtuna meillä,
viisautes’ oppaana elämän teillä.
Hymni soi holvissa hiljaa,
tummaa kaipuuta soi.
Aika on korjannut viljaa,
sarka jo kynnetty on.
Mökin rantoja laineet huuhtelee
puut hiljaa kuiskii ja kuuntelee.
Eivät saavu soutajat venheelleen,
eivät lähde vesille verkoilleen.
Tuli teidän vuoronne lähteä pois,
juuri kun kevät kaunein ollut ois.
Niin hiljaa, hiljaa kuiskaamme,
teitä unhoita koskaan emme.
Äidit vain, nuo toivossa väkevät
Jumalan näkevät.
Heille on annettu voima ja valta
kohota unessa pilvien alta
ja katsella korkeammalta.
Levolle lasken, Luojani,
armias ole suojani.
Jos sijaltain en nousisi,
taivaaseen ota tykösi.
Päivät keväällä,
pitkiä ja kuitenkin
miten nopeita.
Hetkessä tämä päivä
muuttaa eilisen päivän.
Oi, Luojamme Kaikkivaltias,
ota uupunut lapsesi vastaan!
Hän toivoo Sinulta taivaastas
ikirauhaasi ainoastaan.
Levon hetki jo lyö
jo joutuvi yö
pien armaani mun
nuku lauleluhun.
Me muistamme silmäsi kirkkahat,
me muistamme hymysi hyvän.
Jätit meille muiston niin valoisan,
niin kauniin, rakkaan ja syvän.
Siipi enkelin on
suojas voittamaton
senpä turvin sä saat
nähdä untesi maat.
Mummo lensit tähdeksi taivaalle,
meillä on niin ikävä sinua.
Vaivoin kuljettuamme liki rantaa
saavuimme paikkaan, jonka nimi oli Kauniit satamat.
(Ap.t. 27:8)
Rannalle himmeän lähden
aurinko laskenut on.
Kutsu jo soi iltahuudon,
taakka jo laskettu on.
Taattoa muista sa silloin,
askel jo uupunut on,
lapset ja lastemme lapset,
teidän nyt vuoronne on.
(Veteraanin iltahuudosta)
Vain hiljainen tuuli puhalsi
eikä häntä enää ollut.
Surun kyynelten lävitse kuultavat
onnellisten päivien muistot.
Aina ei voi tietää onko aikaa
paljon vai vähän,
yht’äkkiä vain huomaa
se päättyikin tähän.
Kun sammuu sydän läheisen
on aika surun hiljaisen.
Käyt enkeli vierelläs taivaan rantaa
on kulkusi kevyttä, jalkasi kantaa.
Et kipuja tunne taivaan tiellä
on monet rakkaat vastassa siellä.
Sinä elät myös keskellämme,
koska säilyt aina sydämissämme.
Rannalla rauhan alkaapi elämä uus’
salattu, suuri – ihmeiden ikuisuus.
On hiljainen taivaan ranta,
eikä lintujen laulu soi.
Ei kuoleman tarkoitusta
aina ymmärtää voi.
Niin äkkiä päivä sammua voi,
ei kohtalon kellot edeltä soi.
Sydän itkee kaipuuta, ikävää,
enää muiston helmet kimmeltää.
Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
Hiljaa voimat uupui,
lähdön hetki läheni.
Väistyi vaiva, tuli rauha,
uni, kaunis, suloinen.
Uupunut matkaaja
rannalla himmeän maan,
astui aurinkolaivaan
suureen valkeaan.
Sana ei löydä ajatusta,
katse ei löydä sinua.
Sydän kertoo sinun menneen,
mutta pitää sinut sisälläni.
Et olisi vielä lähtenyt.
Olet tuhat tuulta metsän puissa,
olet valon välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.
Et ole poissa.
Nyt helmiportit aukaistiin
taivaalliseen kotihin
luo Jeesuksen sait tulla.
Nyt kaikk’ on hyvin sulla.
Löysit paikan armahan
siel sun hyvä olla on.
Vain aika on se, joka parantaa haavat,
niin kauan kyyneleet vuotaa saavat.
Ne kuivuvat myöhemmin itsestään
ja tuska työntyy hiljaiseen ikävään.
On aika uneen painaa pää,
kivut ja tuskat hellittää.
On alkanut elämä iäinen,
se helpottaa,
kun tiedämme sen.
Ei kuollut, hän lähti vaan
jättäen meidät aavistamaan,
kuinka kauniit on rannat
sen toisen maan.
Kuinka ihanaa on lepo,
kun päivä on loppu.
Kuinka ihanaa on nukahtaa,
kun voimat on loppu.