| Muistilista |
Kuolintodistus / hautauslupaHautauslupa toimitetaan siihen kirkkoherranvirastoon, jonka hautausmaahan vainaja lasketaan. Myös krematorio tarvitsee oman kopion, jos on kysymyksessä uurnahautaus. Käytännössä hautaustoimisto huolehtii, että hautauslupa on oikeassa paikassa. RuumiinavausJos lääkäri ei varmuudella osaa sanoa, mikä on vainajan kuolinsyy, suoritetaan ruumiinavaus. Lääketieteelliseen ruumiinavaukseen pyydetään omaisilta lupa. Oikeuslääketieteellisen ruumiinavaukset suoritetaan Pirkanmaan alueella TAYS:ssa Tampereella. Tähän ei tarvita omaisten lupaa. Joskus omaisista tuntuu pahalta, kun tehdään ruumiinavaus. Itseään kannattaa lohduttaa sillä, että se on vainajan viimeinen oikeus. Näin saadaan myös varmuus siitä, mikä kuoleman aiheutti. Kun läheinen kuolee kotiin, tulee yleensä ambulanssin jälkeen paikalle poliisi. He kysyvät tiedot omaisista sekä tietoja vainajan viimeisistä päivistä, lääkkeistä, ym. Toiset omaiset ovat kokeneet nämä kysymykset tunkeileviksi ja ehkä jopa syyttäviksi. Poliisi tekee vain työtään; he välittävät nämä tiedot lääkärille ja yrittävät omalta osaltaan auttaa kuolemansyyn selvittämisessä. He myös kutsuvat hautaustoimiston. Kun kuolema tulee yllättäen, tehdään vainajalle oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus. Vainaja on noudettavissa ruumiinavauksen jälkeen pääsääntöisesti viikon kuluessa. Ruumiinavauksen ja siihen liittyvät kuljetuskustannukset maksaa tilaaja, eli sairaala tai valtio. HautapaikkaUuden hautapaikan hankkimisesta vastaa hautausmaanhoitaja, seurakuntamestari tai kirkkoherranvirasto paikkakunnasta riippuen. Hautaustoimisto voi välittää kyseiselle taholle tarvittavat tiedot. Mahdollisuuksina kannattaa myös huomioida olemassa oleva sukuhauta ja seurakuntien ylläpitämät muisto- ja uurnalehdot. HautaustapaOmaiset päättävät, toimitetaanko arkku- vai uurnahautaus. Hautaustoimistosta valitaan arkku ja tarvittaessa uurna. Vainajan kuljettaminenHautaustoimiston henkilökunta pukee vainajalle paidan ja sukat. (Myös vainajan omat vaatteet voidaan pukea.) Tämän jälkeen on omaisilla mahdollisuus katsoa vainajaa ja jättää jäähyväiset. Tässä yhteydessä voidaan laulaa, lausua, rukoilla, mitä tahansa, mikä omaisista tuntuu hyvältä. Lopuksi joku vainajalle läheisistä henkilöistä laittaa tyynylle laskostetun kasvoliinan vainajan kasvojen päälle. Tämän jälkeen hautaustoimiston henkilökunta sulkee arkun. Nyt voi kotimatka alkaa. Jos on kyseessä pitkä matka tai omaisten on hankala lähteä mukaan, voivat omaiset aivan yhtä hyvin tulla vastaan sinne, minne vainaja tuodaan tai olla vain lähettämässä vainajaa kotimatkalle sairaalasta. Joillekin omaisille on paras vaihtoehto, että hautaustoimisto kuljettaa vainajan niin, että omaisia ei ole mukana. Kaikki tavat ovat oikeita. Hautaustoimisto tilaa myös kellojen soiton vainajalle. Kirkon kellot pyritään soittamaan juuri silloin, kun vainaja saapuu hautausmaalle. Kaikilla paikkakunnilla tämä ei valitettavasti ole mahdollista. Lehti-ilmoitusJos siunaus on hiljaisuudessa, laitetaan kuolinilmoitus lehteen hautajaisten jälkeen. Kuolinilmoitus voi toimia myös hautajaiskutsuna, jolloin hautajaisten jälkeen lehteen tavallisesti laitetaan kiitosilmoitus. SiunaustilaisuusVarataan siunauspäivä ja –aika. Siunaavaan pappiin kannattaa olla yhteydessä ennen siunauspäivää. Hänelle voi myös esittää mieleen tulevia toivomuksia liittyen siunaus- ja muistotilaisuuteen. Musiikkitoiveista on hyvä keskustella kanttorin kanssa. Tilataan kukkakaupasta arkunkoriste, mahdollisesti kirkon koristelu ja muistotilaisuuspaikan koristelu. Ei pidä myöskään unohtaa omia kukkalaitteita. Yleensä kannattaa varata 6 kantajaa, jotka kantavat arkun kirkkoon ja siunauksen jälkeen laskevat hautaan. Kantajien on hyvä kokoontua noin puolta tuntia ennen tilaisuuden alkua. Jos on kyseessä uurnahautaus, kuljettaa hautaustoimisto siunaustilaisuuden jälkeen arkun krematorioon. Kun saadaan selville uurnan luovutusaika, voidaan sopia uurnanlaskun ajankohta. Sovitaan myös, hakeeko uurnan krematoriosta hautaustoimisto vai omaiset. MuistotilaisuusVarataan muistotilaisuutta varten paikka ja tarjoilu. Arvioitu henkilömäärä tulee ilmoittaa sekä muistotilaisuuspaikkaan että pitopalveluun. Samoin pitopalvelun tulisi tietää, jos joku vieraista joutuu noudattamaan tiettyä ruokavaliota. Suunnitellaan mahdollinen ohjelma muistotilaisuuteen ja mietitään adressien lukija. Tilaisuuteen tulee toimittaa kehystetty valokuva vainajasta. SuruliputusKuolinpäivänä kotona ja mahdollisesti myös työpaikalla on lippu puolitangossa liputusajan loppuun. Usein suruliputus hoidetaan vasta seuraavana päivänä. Hautauspäivänä kotona ja muistotilaisuuspaikassa lippu pidetään puolitangossa kunnes siunaustilaisuus on päättynyt. Tämän jälkeen lippu nostetaan kokosalkoon liputusajan päättymiseen asti. Omaisten halutessa, pidetään joskus muistotilaisuuspaikan lippu puolitangossa myös muistotilaisuuden ajan. Liputusaika alkaa kello 8.00 ja päättyy auringon laskiessa, viimeistään kello 21.00. Kun lippu nostetaan puolitankoon, nostetaan lippu ensin kokosalkoon ja lasketaan vasta sitten puolitankoon. Laskettaessa lippu käytetään taas ensin kokosalossa ja lasketaan vasta sitten alas. Muistomerkki haudalleVälitämme Loimaan Kiven hautakiviä. Otamme myös vastaan kaiverrustilaukset. PerunkirjoitusPerunkirjoitus on toimitettava kolmen kuukauden kuluessa kuolinpäivästä. |